Contentbusiness.fi / Blog / Arkistojen kätköistä / Arkistojen avautumisen aikataulu ja historiankirjoitus

Arkistojen avautumisen aikataulu ja historiankirjoitus

Vielä 1970-luvulla historiantutkija odotti kiltisti sitä, että arkistot aukesivat. Errityisesti poliittista historiaa tutkiva ajatteli löytävänsä ”totuuden” arkistojen kätköistä. Usein arkistot määrättiin salaisiksi 20 tai jopa 50 vuodeksi. Nyrkkisäännöksi tuli siis se, että historiaa saatttoi tutkia suunnilleen 20 vuotta tapahtuneiden asioiden jälkeen. Monet pitivät jopa 20 vuotta vanhojen asioiden penkomista niin pelottavana. Sen sanottiin tulevan liian lähelle nykyhetkeä.

Eräät suomalaiset historioitsijat ovat esittäneet sellaisenkin näkemyksen, että maamme tärkeitä päätöksiä on tehty saunoissa. Kekkonen kokoontui esikuntineen saunaan ja teki päätöksiä. Niin toimi muutkin johtavat politiikot. Eräs kertoi olleensa saunassa kun Mauno Koivisto ja Kalevi Sorsa keskustelivat, kuinka estää kommunistien etenemistä työväen liikkeissä. On selvää, ette märkinä ja alastomina olleet päättäjät eivät ottaneet asioista muistiinpanoja. Asiat jäivät vain ihmisten päähän. Muistitieto on aina kyseenalaista. Erityisesti jos aikaa kuluu paljon. Pystyykö ihminen muistamaan asiat oikein mitä tapahtui saunassa 40 vuotta sitten? Haluaako hän kenties muistaa asiat kannaltaan parhain päin. Mikäli joku asia on kirjattu pöytäkirjan muotoon dokumetista saattaa löytyä tarkkaa kuvausta miten keskustelut meni.

Osallistujat saattavat kirjata tapahtumia ylös omiin päiväkirjoihinsa. Ne voivat palauttaa asiat paremmin mieleen myöhemmin. Osalla poliittisista päättäjistä saattaa olla halu olla rehellinen ja ajatella asiaa historiankirjoituksen kautta.

Historia on tulkintaa – arkistot vain johtolankoja

Tänä päivänä tiedostetaan, ettei totuutta voi maksimaalisen tarkasti yrittää rakentaa eri palasista kokoon. Tutkijat tekee joka kerta kirjoittaessaan esityksen joitakin tulkintoja. Jokainen historioitsija tulkitsee aina omasta ajastaan käsin.

Suomessa viljeltiin jossain vaiheessa käsitettä ”yhden dokumentin dosentti”. Sillä tarkoitettiin sitä, että joku tutkija haluaa tehdä yhden arkistosta löytämänsä dokumentin pohjalta jonkin kattavan tulkinnan. Joku ihminen voi nähtyään yhden dokumentin sanoa, että Kekkonen oli ”ryssänkätyri”. Muut tutkijat eivät näe asiaa edes saman dokumentin perusteella samoin. Tuhansia dokumentteja ja aikalaismuistelmia lukeneella tutkijalla on usein laajempi kuva. Monesti lopullisia totuuksia arkistoista löytäneet tutkijat haluavat saada skandaalimaisia otsikoita, joiden avulla myydä kirjoja.

Toisilla tutkijoilla on aina jonkinlainen besserwisser asenne historiaa kohtaan. Toiset puolestaan toimivat syyttäjinä. He hakevat arkistoista rsakauttavia ”faktoja”, joiden pohjalta langettaa tuomioita. Heille historia edustaa ihmiskunnan rikosrekisteriä.

Jules Vernen tsaarin kuriiri kuvaa kahden lehtimiehen matkaa Venäjällä. Toinen näkee junan ikkunasta, että taistelut ovat alkaneet. Toinen toimittaja puolestaan ei näe mitään. Siihen aikaan oli kai junavaunuja, joissa toisesta looshista näkyi oikealle ja toisesta vasemmalle puolelle. Kumpikin toimittaja raportoi näkemäänsä kotimaahansa. Tietenkin taistelut nähneen toimittajan raportointi oli tarkempaa. Joskus asioita liioitellaankin.

Samalla tavalla voi ajatella, että välillä toimittaja saattaa tänäkin päivänä kuvata jonkin pienen selkkauksen merkittävänä kriisin alkuna. Kyse voi olla todellisuudessa vaikkapa kortilla olevan tavaran takia puhjenneesta tappelusta.

Ihmisen havainnointi on aina puutteellista. Lehtiä arkistoidaan. Kaikkea arkistoissa olevaa pitää osata lukea kriittisesti. On hyvä jos eri tahojen kuvauksista saa yhtenäisemmän kertomuksen.