Arkistot ovat paikkoja, joista ihmiset voivat hakea paloja omista juuristaan. Ihmisistä on kerätty varsin niukasti tietoja aikaisempina vuosisatoina. Voisi ajatella, että vain harvoista suvuista on löydettävissä tietoja satojen vuosien takaa. Voisi ajatella, että 1600-lvulle asti on löydettävissä kantaisiä.

ikävät uutiset valaisevat eniten

Moni sukutaustastaan tutkimusta tekevä kokee ensimmäiseksi varsin ikävänä sen, mikäli löytyy rikollisia tai vastaavia käräjille edenneitä tapauksia. Kokeneemmat sukututkijat näkevät juuri niissä parhaat mahdollisuudet saada selkoa suvun menneisyydestä. Mussa tapauksessa arkistoista ei ole löydettävissä muuta kuin pelkkiä merkitöjä syntymäajoista ja paikoista sekä naimisiin menosta ja vastaavaa. Parhaassa tapauksessa jossain rikoskertomuksessa voi olla kuvauksia jonkin esivanhemman luonteesta. Muuten selaista tietoa ei ole saatavissa perinteisistä arkistoista.

Mikäli mennään ajassa taaksepäin sukututkimus hankaloituu. Sinänsä aviopuolison löytäminen ei ole vaikeaa. Useinmiten vaikkapa 1700-luvulla mahdollinen paikkakunta, mistä vaimo haettiin oli korkeintaan 20-30 kilometrin matkan päässä sijainnut kylä. Riittää siis, että tarkistaa lähikylien tiedostoista. Naimisiin ei juurikaan menty kaukaisilta paikoilta tulevien kanssa.

Ihmisten kanalta maine oli erityisen tärkeässä asemassa ennen. Kunnianloukkaussyytöksissä saattoi väijyä jopa kuolemantuomio. Jos ihminen syytti väärin perustein toista kunnianloukkauksesta, saattoi hän joutua kuolemaantuomituksi. Itse asiassa tilanteen vakavuus sai ihmiset sopimaan asioista. Sukututkimusta tekevän kannalta joku tällainen kunnianloukkaustapaus saattaa olla herkullinen.

Me olemme tottuneet siihen, että arkistot ovat nykyisin kirjoitettu tietokoneella. Monille on tuttua myös se, että paperit kirjoitettiin kirjoituskoneella. Suomessakin Remingtonin kirjoituskoneita tuotiinPhiladelphian maailmannäyttelyn jälkeen 1800-luvun lopulla.

Arkistot 1700-luvulla ja 1600-luvulla olivat käsin kirjoitettuja. Tämän arkistoja tutkimaan haluavan on opittava lukemaan niiden aikojen käsialoja. Kirjoitustyyli muuttui 1700-luvun kuluessa verrattuna 1600-luvun kirjoitukseen.

Tänä päivänä kaikenlaisia arkistoja laitetaan sähköiseen muotoon. On vaikea sanoa onko mahdollista kehittää jonkilainen ohjelma, joka osaa lukea käsialoja vanhoilta ajoilta. Voi olla, ettei aivan tarkkaan siihen pystytä. Jopa ihmissilmällä katsomallakin asia on välillä haasteellista.

Sukunimien käyttö

Sukunimet eivät olleet Suomessa pakollisia ennen 1920-lukua. Mahtavat suvut kartanoineen ottivat sukunimiä itselleen jo varhain. Myöskin itä-Suomessa sukunimiä käytettiin enemmän. Länsi-Suomi noudatteli skandinaavista perinnettä. Jossa laitettiin poika liite loppuun. Esimerkiksi jos pojan nimi oli Jaakko ja Hänen isänsä nimi oli Heikki, puhutti Jaakko Heikinpojasta. Ruotsissahan on paljon sukunimiä jäänyt, joissa on son- liite lopussa. On Alfredsonia ja Johansonia jne.

Maassamme on runsaasti Järvinen, Virtanen ja Korhonen sukunimisiä ihmisiä. Kaikki samaa sukunimeä kantavat eivät siis ole sukulaisia sellaisissa tapauksissa. Suomessa oli joskus 1900-luvun alussa sellaista ilmiötä, että sukunimiä suomennettiin. Niinpä aina ei voi sanoa, että ruotsalainen sukunimi edustaisi hyvää haaraa suvusta. Monesti sukunimensä suomalaistaneet kohosivat yhteiskunnassa silloin vallalla olleen suomalaisuusliikkeen myötä.

Seuraava aalto nimien muuttamisissa tapahtui 1900-luvun loppupuolella. Silloin alkoi Virtasia ja muita liian tavallsen nimen omaavia nousta sosiaalisesti. Esimerkiksi Jari Sarasvuo oli aikaisemmin Virtanen. Hän varmaan koki mahtipontisemman nimen avulla saavansa paremmin huomiota ja arvostusta osakseen. Helsingin pormestarina toiminut Raimo Ilaskivi puolestaan oli syntynyt Hämäläiseksi.

Osa vaihtaa nimensä, jotta voisi olla jonkinlainen kantaisä omille lapsilleen. Ehkä kunnioitusta omaa isää ja sukua kohtaan ei löydy. Tällainen saattaa kuvitella nousseensa statuksessa omista ansioistaan.