Ihmisillä saattaa olla käsitys siitä, että kenen arkistoilla on arvoa. Kansallisarkistosta löytyy maamme johtavien ihmisten arkistot. On selvää, että vaikkapa toisinajattelijana tunnetun kokoomuslaisen kansanedustaja Tuure Junnilan ja muiden kiistanalaisten kansanedustajien arkistoja löytyy sieltä. Sinne on otettu vastaan mitä erilaista aineistoa, jolla voi olla arvoa tulevaisuudessa. Jopa vaatimattomia sukututkimuksia löytyy sieltä.

Yhteiskunnalisesti ja yliopistotasoisesti tutkittuna on tietenklin kriteerejä, joiden perusteella tutkimuksen teko on mielekästä. Pienessä mittakaavassa tavallisen ihmisen keräämät dokumentit oman elämänsä varrelta ovat jonkinlainen arkisto. Niillä on arvoa jälkipolville oman suvun piirissä. Tällaiset muistot tahtovat tosin usein tuhoutua, kun perikunta ottaa muuten arvokkaat tavarat itselleen. Monesti erilaiset koulutodistukset ja muut lähtevät kuolinpesän siivoajien matkaan ja sitä myöten roskikseen.

Historian ja oman suvun historian ymmärtäminen ei tänä päivänä ole muodikasta laajassa merkityksessä. Monesti nuoret haluavat valita itselleen identiteetin. Vanhempien ja isovanhempien perinne nähdään jopa kahlitsevana asiana.

Suvun perintö velvoittaa enemmän sellaisia, joilla on maineikkaita esivanhempia. Onko mahdollista, että tietämättömyys omista juurista, saa nuoret tukeutumaan keinotekoisiin identiteetteihin. Lapset kasvavat avioerojen keskellä. Joissain tapauksissa äiti ei halua lapsen tietävän isänsä suvusta mitään. Päätelmä tästä on se, että sellainen johtaa hämmennykseen. Nuori voi kokea korealaisen tai japanilaisen kulttuurin parempana tai jotain vastaavaa.