Contentbusiness.fi / Blog / Arkistojen sähköistyminen / Sosiaalinen media markkinoinnin välineenä

Sosiaalinen media markkinoinnin välineenä

Maailma muuttuu ja digitalisoituu koko ajan. Myös yritysten on pysyttävä mukana kehityksessä ja sen vuoksi lähes kaikki yrityksistä ovat ottaneet sosiaalisen median markkinointikeinoksi. Sen hyötyjä ei voi aliarvioida, sillä sosiaalisella medialla on valtava vaikutus. Yritykset voivat mainostaa omilla sosiaalisen median kanavillaan ja sen lisäksi ne hyödyntävät esimerkiksi julkkiksia ja sosiaalisen median vaikuttajia.

Sosiaalisessa mediassa esillä oleminen ja mainostaminen ei kuitenkaan riitä. Sosiaalisessa mediassa tulee kuitenkin osata käyttäytyä edustavasti. Sosiaalisessa mediassa tulee verkostoitua ja sivuilleen tulee lisätä mielenkiintoista materiaalia. Huomiota herättävät kuvat johtavat siihen, että seuraaja lukee yleensä myös tekstin. Tekstin puolella voikin kertoa kiinnostavia yksityiskohtia yrityksestä ja sen palveluista tai tuotteista. Kun kuvia kommentoidaan, on kommentteihin hyvä vastata. Se saa seuraajat pysymään aktiivisina ja muistamaan yrityksen paremmin. Sosiaalisessa mediassa toimiminen on siis asiakaspalvelua siinä missä varsinainen puhelimitse tai sähköpostitse tapahtuva asiakaspalvelukin. Koska maailma on muuttunut, myös yritysten on täytynyt järjestää digitaalista asiakaspalvelua.

Jo aloitteleva yritys voi perustaa itselleen sivun niin Facebookiin kuin Instagramiin. Sen lisäksi myös nettisivuilla voi kirjoittaa blogia, sillä se tuo aina syvyyttä yrityksen nettisivuihin. Sosiaalisen median päivittämistä varten ei tarvita hienoja ja uusia laitteita. Myös käytetty macbook sopii ihan yhtä hyvin kuin kaikista uusin älypuhelin.

Tavoita oikea kohderyhmä

Oikean kohderyhmän tavoittaminen on todella tärkeää sosiaalisen median markkinoinnin kannalta. Yrityksen tulee pohtia, ketkä kuuluvat sen potentiaalisiin asiakkaisiin. Nämä asiakkaat ovat yrityksen kohderyhmää, joita varten tuotteita tai palveluitaan tuotetaan. Sosiaalisen median markkinoinnilla täytyy pystyä vakuuttamaan kohderyhmä siitä, että he tarvitsevat yrityksen myymiä palveluita tai tuotteita.

Monet yritykset ja yrittäjät perustavat myös LinkedIn-tilin. Se toimii enemmän ammatillisena tilinä, jonka avulla voi verkostoitua myös muiden yrittäjien kanssa. Verkostoitumisen avulla saa niitä kontakteja, joita yrittämisen polulla tarvitaan. Joskus jopa kahden yrittäjän polut voivat kohdata sosiaalisen median avulla. Näin yritys pystyy kasvamaan ja kehittymään sekä mahdollisesti keräämään suuremman kohderyhmän. Kohderyhmän merkitystä yritysten kannalta ei voi korostaa liikaa. Potentiaaliset asiakkaat pitävät yrityksen hengissä ja talouden pyörät pyörimässä. On siis selvää, että asiakkaita tulee tavoitella keinolla millä hyvänsä. Kuten todettua, esimerkiksi julkkiksen kanssa tehty some-yhteistyö on hyvä keino saada lisää näkyvyyttä. Siitä kannattaa maksaa, sillä se maksaa yleensä itsensä takaisin kasvavana asiakasmääränä. Tämä saa yritykset tekemään jopa säännöllistä yhteistyötä julkkisten kanssa.

hikaru